sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Kolme kertaa kätköilyaarre

Geokätköily on kiva harrastus, jossa liikutaan ulkona ja etsitään rasioita joissa on lokikirja ja "aarteita". 
Aarteita on harrastus aikana kertynyt jonkun verran tässä niistä kolme.
 

Muistan lapsena saaneeni tuliaisiksi serkulta vastaavan skarabeen. Aikojen saatossa tuo lahja on kadonnut, mutta tämä ikään kuin löysi minut. En muista enää mistä kätköstä tämä on peräisin, mutta skarabeet ovat kauniin värisiä ja tässä on kuitenkin kunnolliset uurteet eikä vain hätäiset painallukset kuten rihkamakauppiaisden skarabeessä yleensä on.


 Tämänkään kaverin tarinaa en muista, mutta kirkkaan neon vihreä kameri on aina kuvaamisen arvoinen.

 
 Tämän taas muistan liiankin hyvin. Ensimmäisten kymmenen kätkön joukossa oli isolasipurkki joka oli kallion kielekkeen takana jemmassa. Kieleke oli noin 3 metrin korkeudessa ja sinne piti kiivetä. Meno matka vielä meni, mutta ollessani osittain jäisellä kallion seinämällä tajusin että tuuli on yltynyt ja on kovin puuskittaista. Purkissa ei juuri ollut valinnan varaa vaihtoesineissä joten tämä hämäkäkki lähti matkaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, kiva kun kävit!