perjantai 27. helmikuuta 2015

Oppia

Valokuvatorstain aiheena on oppia.

Tänä keväänä olen huomannut että joka toinen teema on sellainen etten osaa siihen vastata. Uupumusta kuvaamiseenkin varmasti on, kun teen tuota FMSPhotoADay juttua ja joka päivä pitäisi onnistua saamaan yksi täydellinen kuva.

Mutta sitä oppimista.

Pienestä kirjasta voi oppia Euroopan Unionin lainsäädäntää. 
Tässä opiskellaan vammaisten oikeuksia.


Olen joutunut opettelemaan myös kasvisten syöntiä. 

Terveellistä tottakai.

4 kommenttia:

  1. Tuollaisen Eurooppa-kirjasen sain Mahdollisuuksien markkinoilta parisen vuotta sitten.
    Kasvikset ovat tosiaan terveellisiä ja ilmastolle kasvissyönti olisi paras juttu. Sitä en vain tajua, miksi pitää tuoda tänne Suomeen kaikenlaista muualta, kun voisimme elää vuodenaikojen mukaan omasta maasta saatujen ja säilötttyjen varassa. Jotkut kasvissyöjät haluavatkin olla vain Suomesta saatavien kasvisten nauttijoita. (Itse kyllä käytän lihaakin.)

    VastaaPoista
  2. Oppiminen on hauskaa, mutta poisoppiminen on hankalaa!

    VastaaPoista
  3. Hienoja kuvia kuvaat jo nyt, vaikka vielä havittelet täydellistä kuvaa.
    Vaikka niinhän se on, että kuvaamisessakin riittää aina uutta opittavaa.
    Eikä pelkästään valokuvaus, vaan vielä lisäksi kuvankäsittely.:-)

    Onneksi sitä erilaisia makuja oppii syömään, kunhan aikansa totuttelee.

    VastaaPoista
  4. Samaa mieltä valokuvatorstain teemoista ! Vaikeita on näihin kivoja vastauksia antaa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, kiva kun kävit!