perjantai 1. toukokuuta 2015

Holiday club Saimaa, AL-Sport- ja liittopäivät, osa kolme

Vuorossa Tähtiajon maisemien esittelyä.

Täältä kisa lähti liikkeelle.
Kymys kuului mihin ilman suuntaan oman auton keula osoittaa.

Ensin arvuuteltiin kuvassa näkyvän rakennuksen tyylisuuntaa ja aiempaa käyttötarkoitusta.


Yksi kysymys kuului kuinka monta harjaa punaisilla loma-asunnoilla on. Vastaus oli 30, sillä rakennuksia olikin kolmessa rivissä.


Rannassa arvuuteltiin mm kuvassa olevan ilmatyynyaluksen hevosvoimia ja valmistusmaata.


Yksi kysymys kuului mikä yhdistää hylättyä BlueWhite Eagle laivaa ja yhtä kansallismaisemaa. Tässä kohtaa täytyy hieman pörhistellä rintaa, sillä minulla oli aavistus jonka vahvisti nopea googletus.
Vastaus on laivan entinen nimi on m/s Koli.

Bonus tehtävänä oli ilmoittaa omistajan sijainti poliisille. Siitä ei pisteitä irronnut.

Kysymyksiä oli kaiken kaikkiaan 20.

 Kysyttiin mitä välimerellistä reitin varrelle mahtui ja eri rakennusten aiempia käyttötarkoituksia.  Mitä lukee kalaravintolan ovessa? Kuka on rakentanut tämän ja tämän talon. Sekaan mahtui hupaisia kompakysymyksiä kuten mikä yhdistää lappia ja pannukahvia.

Mutta miten lopulta pärjäsimme. Se selvinnee aikanaan ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, kiva kun kävit!